Suomunjärven kierto meloen 28. - 29.8. - TÄYNNÄ
Viikonlopun melontaretki Patvinsuon Suomunjärvelle niille, jotka haluavat meloa hitaasti eivätkä halua kahmia melontakilometrejä. Suomen Ladun Nuku yö ulkona -kampanja on 28.8., joten tällä retkellä hoituu samalla siihenkin osallistuminen. Tapaaminen Joensuun Kauhojien vajalla lauantaina klo 9, pakataan kajakit ja tavarat, jonka jälkeen lähdetään liikkeelle kohti Suomunjärven Kurkilahtea.
Lauantaina melotaan järven itäpuolta rantoja koluten ja pistäydytään Virtasalmen kautta Alanteella, jos sillan alta pääsee melomaan. Maatauko Virtaniemessä, yöpyminen Pokkaniemessä. Päivän melontamatka n. 10 km, jonka jälkeen voi halutessaan viettää aikaa vain leirissä tai lähteä iltamelonnalle tai käydä kävelylenkillä. Sunnuntaina melotaan saaria ympäri kierrellen ja länsipuolen rantoja koluten niin, että saadaan taas n. 10 km melontamatkaa. Poiketaan Suomunjärven luontotuvalla, jossa mahdollisuus käydä kahvilassa. Sunnuntain paluumatkalla ei ajeta suoraa päätä kotiin vaan pysähdytään Autiovaarassa ja käydään kävelemässä 3 kilometrin pituinen Kuusipolku.
Mukaan on otettava teltta tai muu majoite, makuupussi ja -alusta, ruuat ja ruuanlaittovälineet, säähän sopiva vaatetus, varavaatteet ja rahaa kimppakyydin maksuun ja kahvilakäyntiin. Jokainen huolehtii itse kajakin varauksen Joensuun Ladulta tai Joensuun Kauhojilta. Matkat tehdään kimppakyydein, kulut jaetaan osallistujien kesken.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 25.8. mennessä: Tarja Makkonen, tarja.makko@gmail.com
Kerro ilmoittautuessasi onko sinulla käytettävissä auto, kattotelineet ja/tai vetokoukku. Retki-info osallistujille 26.8. sähköpostitse. Minimiosallistujamäärä 3, maksimi 10.