Ukonpolku ja pätkä Karhunpolkua 24. - 25.9.
Viikonlopun ruskaretki suuntautuu Lieksaan itärajan tuntumaan Ukonpolulle ja Karhunpolulle. Lauantaina patikoidaan Ukonpolkua, joka seurailee enimmäkseen Ukonsärkän harjujonoa, mutta reitillä on myös kosteampia paikkoja pitkospuineen. Tehdään tulet Ukonlammen laavulla, jossa pidetään pitempi tauko. Takaisin autoille palataan samaa reittiä. Kävelymatka on yhteensä n. 8 km.
Sunnuntaina kävellään pätkä Karhunpolkua mahdollisesti kahdessa ryhmässä, jolloin toinen ryhmä aloittaa kävelyn Hukkalammen nuotiopaikalta ja toinen Inarintieltä. Reitin varrella on laavu, autiotupa ja nuotiopaikkoja. Jollain näistä tehdään tulet ja pidetään pitempi tauko. Valkealammen eteläpäässä on entisöity taistelualue (ns. Kuotiin linja), johon tutustutaan. Kävelymatkaa kertyy n. 10 km.
Yöpyminen on Ukonjoen kämpällä, josta on alustavasti varattu 12 majoituspaikkaa. Rakennuksissa on sähköt aurinkopaneeleilla, puulämmitys ja kaasuliesi/hella sekä päärakennuksessa vuolukivileivinuuni ja kaasujääkaappi. Pihalla on kaivo ja joen rannassa sauna. Alueella on ulkovessat. Majoitus maksaa arviolta 10 - 13 € / henkilö osallistujamäärästä riippuen. Pihalla on tilaa teltoille, joten yöpyä voi myös omassa teltassa.
Mukaan pitää ottaa sään mukainen vaatetus, ruuat, saunakamppeet ja otsa- tai taskulamppu. Yöpymistä varten jokaisella on oltava makuupussi, tyynyliina ja aluslakana sekä ruokailua varten omat ruokailuvälineet. Kämpässä on kattiloita, paistinpannuja ja sekalainen kokoelma astioita.
Kokoontuminen lauantaina 24.9. klo 8.00 Urheilutalon Siltakadun puoleisella parkkipaikalla. Matkat tehdää kimppakyydeillä mahdollisimman vähillä autoilla. Joensuun Ladun ohjeiden mukaan matkakulut (0,25 €/ km) maksetaan auton kuljettajalle niin, ettei kuljettaja ole mukana jakamassa kustannusta. Ajomatkaa kertyy n. 265 km.
Ilmoittautuminen majoituspaikkojen varaamisen takia viimeistään 25.8. mennessä: Tarja Makkonen, tarja.makko@gmail.com
Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, onko sinulla käytettävissä auto. Myöhemminkin voi kysellä, mahtuuko retkelle mukaan.