100 km Puulavettä
23.–26.5.2024 PUULAVESI
Joensuun Ladun melojat ovat tervetulleita Joensuun Kauhojien retkelle:
Melontakauden ensimmäinen pitkä retki suuntautuu Etelä-Savon maakuntajärveksi nimetylle Puulavedelle. Kirkasvetinen suurjärvi on tunnettu luonnonkauneudestaan, sadoista saaristaan ja lukuisista rapautuneista kivimuodostelmistaan raukeista, jotka paljastuivat, kun järven vedenpintaa laskettiin 1800-luvulla 2,5 metriä. Puulavesi on rikkonainen pienten selkävesien ja sokkeloisten saarten muodostama labyrintti, joka tarjoaa ihanteelliset ja suojaiset melontaolosuhteet myös kovemmilla keleillä. Puulavedellä on paljon luonnonsuojelualueita sekä huollettuja retkisatamia leiriytymiseen. Retken tavoitteena on tutustua Puulaveden eri alueisiin yhdestä perusleiristä käsin, josta voi tehdä päivä- ja iltaretkiä järven eri osiin. Neljän päivän aikana voi meloa yhteensä vaikka sata kilometriä eri reittejä ja tutustua yhteen Suomen retkimelonnan helmistä. Alustava retkiohjelma on seuraava:
To 23.5.
Kokoontuminen kanoottivajalla (Hasanniemi, Länsiviitta 2) klo 9.00 ja kajakkien lastaus ja muut protokollat. Vajalta lähdemme ajamaan kohti Kangasniemeä, josta on lyhyt matka lähtöpisteeseen Käräjäniemen venesatamaan. Sieltä melomme joko Hirsisaaren tai Ison Säkkisalon retkisatamaan, jonne teemme perusleirin (melontamatkaa tulee 10-15 km). Keliennusteet määrittävät, kumpi paikka valitaan perusleirin paikaksi. Hirsisaari on suojaisa, Ison Säkkisalon retkisatama, Laajalahti on avoimen selkäveden alueella. Perusleiristä käsin voi tehdä 10–15 kilometrin iltalenkin ensimmäisenä melontapäivänä.
Pe 24.5.
Pitkä päiväretki (25–35km) Puulaveden Eteläselän alueelle, jossa käymme tutustumassa Saarnastuolin nimellä tunnettuun raukkiin sekä muihin alueen nähtävyyksiin kuten Karhunpääsaareen ja Haukkavuoreen. Eteläselältä päiväretki jatkuu kohti pohjoista Väisälän saaren, Kankarinluodon ja Ison Säkkisalon välistä vesiväylää pitkin Soisalon selälle, missä sijaitsee Alttarikiven nimellä tunnettu raukki. Soisalon selältä melomme sitten illaksi pohjoisosan saariston muodostamaa reittiä pitkin perusleiriin. Reitin varrella on useita retkisatamia, missä käymme tauoilla ja ruokailemassa. Päiväretkellä tarvitaan mukaan ruuat ja retkikeittimet.
La 25.5.
Pitkä päiväretki (25–35 km) Puulaveden länsiosan saariston labyrinttiin sekä Puulasalon saaren kierto kapean ja pitkän Puulansalmen väylän kautta. Puulansalon kierron jälkeen melomme jotakin valittua reittiä pitkin illaksi takaisin perusleiriin. Päiväretkelle tarvitaan omat eväät ja keittimet mukaan. Reitin varrella on muutamia retkisatamia, missä voimme ruokailla ja pitää taukoja.
Su 26.5.
Paluu perusleiristä lähtöpaikalle Käräjäniemen satamaan jotakin valittua reittiä pitkin (melontamatka 10–15 km). Paluumatkalla Joensuuhun voimme käydä ruokailemassa jossakin paikassa matkan varrella. Matka Puulavedeltä Joensuuhun vie n. 3 tuntia Tavoite on, että saavumme vajalle sunnuntai-iltana klo 20.00 mennessä.
Retkisuunnitelma on alustava ja melontamatkojen pituudet ovat ohjeellisia. Retken osallistujien melontakokemus, keliolosuhteet ja reitin nähtävyydet määrittävät tarkemmin päiväretkien pituuden. Retki soveltuu jonkin verran melontakokemusta omaaville, jotka kykenevät melomaan vähintään 25 kilometrin päivämatkoja.
Retken vetäjä: Seppo Hirvonen, seppo.hirvonen100@gmail.com ja p. 045 631 0415
Ilmoittautuminen viimeistään 10.5. lomakkeella (sivun alalaidassa): 100km Puulavettä - Joensuun Kauhojat