Päiväretki Linnansaaren kansallispuistoon 4.8.2018

Bussi starttasi Joensuusta kauniina elokuun lauantaiaamuna suuntana Oravi ja Linnansaaren kansallispuisto. Aikainen lähtö ja vähän pitkähkö ajomatka eivät kuitenkaan haitanneet retkeläisiä. Oravissa oli aikaa nauttia kahvit ennen venematkaa kansallispuistoon, jossa käveltiin saaren läpi kulkeva reitti vastapäivään.”Saaren vanhaan asutukseen tutustuminen oli erityisen mielenkiintoista. Torppa ja pihapiiri jäivät hyvin mieleen komeiden maisemien ohella. Terveellistä meille mukavuudessa eläjille muistutella, että paljon niukemmallakin on eletty tyytyväisinä.”

Huikeat maisemat Linnanvuoren näköalapaikalla hivelivät silmää, ja retkieväitä nauttiessa oli aika antaa mielen ja ajatuksen levähtää maisemia ihaillessa. Ladun retkellä mukana olleita ensikertalaisia viehätti kiireetön patikointi kauniissa maisemassa.”Ollaan me kyllä hassua porukkaa, lähteä nyt tällä tavalla ihan vaan tyhjän päiten talsimaan. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?” Tällaisen kysymyksen esitti eräs osallistuja ystävälleen. ”Noh, kukapa nyt rumuutta haluaa katsella” oli ystävän vastaus. Kyllähän reppu varavaatteilla, monilla vesipulloilla ja eväillä lastattuna painoi, mutta repun kiloja voi opetella viilaamaan seuraavaa kertaa varten.

Linnansaari on retkikohde, jonne ei välttämättä itsenäisesti olisi viitsinyt lähteä, sai monen osallistujan myötäilemään ajatuksen esittänyttä.

Tekstin kokosi Arja Manninen

Kuvat Marja Hurri ja Heli Itkonen