Rospuuttoretki sanoin ja kuvin

ENSI KERTAA KOIVUSUOLLA


Eerolta on tullut sähköpostilla tuhti tietopaketti linkkeineen retkemme kohteen luonnosta ja historiasta. Kartan saamme vielä perillä. Aikamoinen paketti sanoisin.

Lauantai-aamu, kokoontuminen sovittuun paikkaan.  11 henkilöä kuuluu kaikkiaan retkemme ryhmään. Odotellessa vaihdetaan tuttujen kanssa kuulumisia, ei hassumpaa. Kello pykälässä. Eerolta lyhyesti muutama kysymys matkan varrella kahvittelusta, ajo-ohje sinne, ei kun menoksi. Matka Ilomantsiin menee hetkessä kesän tapahtumia kertaillessa. Tästä alkaa vauhdikas päivämme.

Historiallisia paikkoja vilahtaa lähestyttäessä Hattuvaaraa, Alpolta mahtavaa tietoa tapahtumista näillä alueilla. Niistä riittääkin tutkailtavaa  talven iltoihin. Ensimmäinen auto onkin kerinnyt kämpälle, siellä jo kannetaan saunalle vettä.  Osa menee kämppää lämmittämään. Lähdemme kolmen porukalla viemään kanoottia Koitajoen ylityspaikalle. Matkalla tien varressa asentopaikalla hirvenmetsästys porukka tulistelee, liekkö onnistumisia syksyn jahdeissa. Ylityspaikalla oleva lautta on vedetty maihin talviteloille, kanootti laitetaan köysillä vedettäväksi toiselta puolen. Kanootti auton katolta ja vedämme sen rantaan. Eerolta ja Alpolta näyttää toiminta olevan tuttua. Odotettavissa pieni jännitys retken joen ylitykseen. Ilma alkaa pikku hiljaa viilentyä ja parantua, tuntuupa mukavalta.
 

Takaisin kämpälle, siellä ollaankin valmiina, Eero täräyttää torvella lähtökäskyn. Se yllättää kuka ei tiennyt mistä on kyse. Nauru tulee Eeron kertoessa uudesta seuralaisesta retkiemme aikana. Reput selkään ja patikka alkaa, iloinen puheen porina täyttää tienoon.


Olemme Pirhun polun tiedotustaulun kohdalla, ryhmä kasaan. Eero kertoo päivän ohjelman etenemisineen, taukoineen, suoalueen-, metsäalueen-, saarekkeiden huomioimisineen, infotauluista ja matkan 17km.
 

Sitten mentiin, maa on saanut aivan pienen annoksen lunta, tuulee ja alkaa sataa lisää.  Me taas saamme nähdä mitä tai minkälaista on metsän enallastaminen monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja suotyypeistä keidassuon, Suomen komeimpia,  Pirhunsuo.  Pysähtelemme pitkospuilla ihailemaan avaraa aluetta kunnes metsän saareke ottaa suojiinsa. Pirhunvaara, vanhaa metsää, komeita isoja puita. Tuuli lakkaa kokonaan, se viuhtoo korkealla puiden latvoissa mutta jotenkin ääneti. Outo tunne , kun valoisassa luolassa kulkisi, miten rauhallista, olo rentoutuu. Kosketan jotain vanhaa naavakuusta. Kuusikkorinteessä toisiinsa hankaavat puut narahtavat, onpas. Kaupunkilaiskorva alkaa ottaa metsän ääniä. Saavumme metsävartijan talolle, jossa pidempi tauko palastella ja tutustua paikkaan.  Ilma näyttää vaihtelevan, aurinko pilkistää.

Matka jatkuu iloisesti, haetaan polulla jonossa paikkaa, tutustutaan toisiimme pienillä rupatteluilla. Pieni Pirhunvaara  ottaa kulkijat vastaan. Merkillinen metsä, vanhoine kaatunein puineen, kumpareineen, maatuneita puita, soistuvaa maata. Arvuutellaan käävän nimeä Alpolta, tuttuhan se. Alkaa sataa lunta, taas muuttuu metsä kiehtovammaksi. Helkkari tuosta vaan, merkillistä. Ryhmä häviää edessä jonnekin, Alpo jää takana filmaamaan, köpöttelen yksikseen. Mikä rauhallinen levollinen tunne olla siinä, lumisena, vau. Purku ja tuuli yltyy kun laskeudun avoimalle suopahaselle pitkosten viedessä kohti Kelokkoahoa. Taas pitää hiljentää, olen kuin eri paikassa. Kaikki vaalean harmaissa sävyissä pyryn keskellä, mutta erottaa molemmin puolin kauempana silhuttein suon puineen, nousevan rinteen kuusineen. Edessä pitkospuut aivan valkoisena kaartelevana viivana.  Kävelen pitkoksilla kohti nousevaa rinnettä, harvaa männikköä. Männikön takaa pilkottaa lähes kirkas taivas upeana. Sekin vielä, eihän tämmöstä hömppää kukaan kerro tai saati usko, höh. Mutta olipa outo matka.

Ryhmä on tauolla metsä toisella laidalla ja matka jatkuu selkenevässä säässä. Pirtupolku lukee infotaulussa. Ovat kuljettaneet ennen itsenäistymistä ja rajan sulkemista tätä kautta erilaisia juominkeja.

Saavutetaan päivän extrim osuudelle Koitajoen ylitykseen kanootilla. Ja, niin se alkaa, pohdintaa, naurua, jutustelua,  jännitystä riittämiin ja ryhmän yhtenäistymistä onnistumisesta. Kanootti oli kyllä aika horjuva peli, vaikka en liikkunut siinä ollenkaan. Vai mitä? Siitä murkinalle Koidanvaaran laavulle. Tulet, lämpimät kupposet ja makkara maistuivat jutustellen. Aahh. Iltapäivä alkaa hämärtyä, varaamme otsalamput esille.
 

Matka jatkuu reippaasti Verkkoputaalle, jossa tauko. Asumajoki, tauko. Ensimmäiset tähdet syttyvät taivaalla, ilma on pilvetön täysin tyyni muutama pakkasaste ja mukava polku. Asennamme otsalamput palamaan, mukava jono, kompassi suunta ja Alpo kärkeen. Torvi törähtää iloisesti ja kulku jatkuu. Välillä pysähtyessä sammuvat valot mahtavaa tähtitaivasta katsellessa. Tien ylitystä ennen otetaan päivän (illan) kuva, liikkumatta 10 sekuntia, torvi törähtää, saa hengittää. Tulemme kämpälle klo 17.30 seutuvilla melkein kuin ”telkkä pönttöön”.  Hämärässä ja pimeässä oli upeaa vaeltaa.

Sauna lämpiää, tupa on lämpiämässä lisää ja vesi syömistä varten kiehuu. Merkillistä, vastahan me tultiin, se vaan syntyy. Lähdemme Eero, Alpo ja minä hakemaan kanootin ylityspaikalta. Pian ollaan perillä. Pakkanen on laskenut kuuteen asteeseen.  Ylityspaikan laavulla palaa nuotio, sen loimu valaisee komeasti pimeää metsää. Nuori kaveri lueskelee kirjaa. Mies tuli ennen Verkkopudaksen kämppää vastaan. Oli harmissaan lautasta ja ylipääsystä, mutta ei sen kummempaa. Vedimme kanootin autolle, kyytiin ja kämpille. Tulomatkalla metsästysporukan nuotio näytti isommalta, liikettä ei näkynyt, kun painelimme ohi.


Naiset ovat menneet saunaan, kerkiää syödä hiukan. Sitten onkin miesporukan vuoro. Kirkas tähtitaivas ulkona, eipä parempaa voisi toivoa. Iso tilava sauna antaa kipakat löylyt, siitä onkin aikaa kun viimeksi on näin makeasti kylpenyt.


Ilta vilahtaa jutustellessa, seuraavan päivän reittiä selvittäessä, venytellessä, tavaroita järjestellessä ja ilta toimissa. Kalenteri asiakin saatiin melko hyvin järjestymään.
 

Palaamme lähes samaa reittiä takaisin kämpälle. Pieni kierto toista polkua, suon laitaa kiemurrellen. Polun vierellä sammaleista pilkottaa jonkin matkaa vanhaa jämerää pitkospuuta. Suon ojitus on kuivattanut kosteisen paikan. Muutama pysähdys. Vasemmalta  puiden tasalla lentää teeri vauhdilla ohi. Nähtiinpä.

Vielä reippaillaan jonkin aikaa kämpälle. Reput kyytiin ja seuraava pysähdys Hatun kaupalla yhteisillä kahveilla. Hieno retki kerta kaikkiaan.

Kertomus Allan, kuvat Alpo ja Eero