Vaellus Petranpolulla 14.-16.9. 2018

Retkemme lähti perjantaina Teljosta Jongunjoen varresta 19.40. Hämärän laskeutuessa tähyilimme Petranpolun oranssinpunaisia merkkejä. Otsalampun valossa heikosti varvikkoon  tallaantunutta polkua oli vaikea seurata. Saappaat piti vaihtaa jalkaan tai varpaat kastuivat viimeistään, kun pimeässä ylitimme Jongunjokeen laskevan puron veden valtaamaa kivisiltaa pitkin. Otsalamppujen valokeilassa puro kaatuneine koivunrunkoineen kuulosti ja näytti oikealta koskelta. Maisemia ei pimeässä metsässä ihailtu, mutta pimeässä hiippailu oli elämyksellistä jo sinällään. Leiripaikkaa saavuttiin parin tunnin tarpomisen jälkeen. Pystytimme teltat ja nautimme iltapalaa otsalamppujen valossa. Ruoan jälkeen sukellettiin telttoihin kuuntelemaan juuri sopivasti alkaneen sateen ropinaa. Aamun valossa paljastui, että nuotiopaikan takana oli pieni myrskytuhoalue. Jongunjoen varressa olevalla nuotiopaikalla oli laituri melojille, erittäin siisti kuivakäymälä, puuliiteri ja ripustuspuut laavukankaille.

Lauantaiaamuna matka jatkui pitkin Jongunjoen vartta mukailevaa polkua. Uudelta sillalta ihailtiin vuolasta virtaa. Joen ylitettyämme polku kulki komealle Hiidenportille. Jonkerisalon luonnonsuojelualueen metsät olivat kauniita, vanhoja valoisia mäntymetsiä ja luonnontilaisia soita, joita ylittäviä pitkoksia sai kävellä kieli keskellä suuta. Metsähallitus oli pinonnut lahot poikkipuut kasoiksi polun varteen. Lounastauko pidettiin kauniilla paikalla toisen Hiidenportin laavulla. Uteliaat kuukkelit tulivat tarkastamaan tilanteen. Jonkerinsalosta astuttiin metsäautotielle, jota taivallettiin hyvä tovi. Tie nousi vaaralle ja tieltä palattiin metsään, josta myrsky oli tehnyt mielenkiintoisen esteradan. Polku oli kuitenkin hyvin merkitty ja helppo seurata. Lauantaina sää vaihteli pilvisestä sateiseen, T-paita korvasi sadetakin. Kahvitauolle poikettiin honkavaaran laavulle. Iltapäivän ilona olivat suppilovahverot, joita polun varresta löytyi useampi litra mäntykankailta poimittujen herkkutattien seuraksi. Illaksi päästiin Koiravaaran laavulle, jossa ehdittiin tehdä tulet vielä ennen auringonlaskua. Leiripaikka oli siisti ja polttopuut kuivat, suolampi vieressä kaunis. Yö nukuttiin tuliterässä laavussa sateen ropistessa.

Ruskan värit kirjavoivat maisemaa jo upeasti. soilla suokukka, juolukka, vaivaiskoivu, sarat ja sammaleet värjäsivät luonnon punaisen, oranssin ja keltaisen sävyihin, pihlajat ja koivut toivat ruskan sävyjä sekametsän aluspuihin ja upeat haavat loistivat kirkkaina keltaisina ja punaisina. Sammalikkoa värittivät haperot, rouskut ja kehnäsienet. Jonkerinsalosta löydettiin pirunpelto.

Sunnuntaiaamu oli kirkas, maasto vielä hyvin märkä. Kuukkeli tuli kurkistamaan meitä aamunuotiolle. Mitä vielä nähtiin polun varrella: vanhoja metsiä ja ikivanhoja puita, kääpiä, naavaa, jäkälää ja tervahautoja. Yksi harjuista osoittautui talvisodan huoltoreitiksi. Hienot ojittamattomat suot ja metsälammet polun kahta puolta ilahduttivat, kirkasvetinen suorantainen järvi ihmetytti. Sieniä olisi ollut lisää hehtolitroittain poimittavaksikin, mutta sitten eivät viikonlopun tunnit olisi riittäneet, sillä ripeä kulkuvauhti oli tarpeen ilmankin.

Pitkospuut olivat enimmäkseen lahoja ja liukkaita, vaan onneksi kestivät varovaisen kulkijan. Luonto oli hiljainen, ilonamme hömötiaisparvi, palokärki, lehtokurppa, teeriparvet ja metsäpeuran papanat. Reitin erämaisuus lumosi. Koko 45 kilometrin varren ainoat rakennukset olivat laavut huoltorakennuksineen.

Kiitokset retken vetäjälle Juhalle!