Pyhäselän jäähiihto sunnuntaina 4.3.2018

Kuhamajan tarjoiluja
Pyhäsaarihiihdon nuorimpia osanottajia.

Perinteinen Pyhäselän jäähiihto hiihdetään jälleen sunnuntaina 4. päivä maaliskuuta. Tapahtuma alkaa lauantaina 3.3 otsalamppuhiihdolla Pyhäsaareen, jossa nuotiotulet palavat ja kahvipannu on kuumana klo 17-20 välisen ajan.

Varsinainen jäähiihto hiihdetään sunnuntaina 4.3. Lähtöpaikkoina ovat Pyhäselän jäälatujen lähtöpaikat; Karvisen kissanpäivät Liperissä, Lautasuo Ylämyllyllä, Aavaranta, Linnunlahti, Vehkalahti, Reijola, Niittylahti sekä Nivan ranta Hammaslahdessa. Latuasemia on kaikkiaan 8 ja kaikki latuasemat ovat avoinna klo 10-16.00.

Viimevuodesta poiketen Hammaslahden Ahosaaressa ei tänä vuonna ole toimivaa latuasemaa, mutta nuotiopaikka siellä on kuitenkin edelleen. Myös perheen pienimmät on huomioitu. Lapsille onkin tänä vuonna kaksi lyhyttä latureittiä, eli Vehkalahdesta avantouimareiden saunalta Kuhamajalle,  sekä Aavarannalta perhospuutarha  Botanialle. Molemmat n. 4 km lenkkejä. Botania tarjoaa kaikille hiihto asussa tuleville kävijöille sisäänpääsyn perhospuutarhaan puoleen hintaan.

Vapaa KAIKILLE, ei ennakkoilmoittautumista eikä osallistumismaksua.

Lisätiedot: Hannu Melin, hannu.melin@gmail.com, p. 040 773 5767

FORECA SÄÄ 4.3.


Pyhäselän jäällä järjestettävien hiihtotapahtumien onnistumiselle on - luonnonolosuhteiden ohella - ensiarvoisen tärkeää laduista huolehtivan Joensuun kaupungin Liikuntapalveluiden panos.

Joensuun keskusta-alueen ulkoliikuntapaikat - palaute:
Liikuntapalvelut
Jyrki Renvall
liikuntapaikkamestari
jyrki.renvall@jns.fi
p. 050 4961461

Kts. myös latukoneseuranta


Kuhamaja jäähiihdon latuasemana...

Luontoalan ammattitutkinto / NIITTYLAHTI
Pyhäselän avantouimarit / HOPEASAARI
Karvisen Kissanpäivät / ROUKALAHTI
Pyhäselän 4h yhdistys / AHOSAARI
Nivan kyläyhdistys