Ladun melontaretki Saimaalle ja Suvorovin kanaville 2015
13.7.2015

Kuvagalleria: Ladun melontaretki Saimaalle ja Suvorovin kanaville 2015
Joensuun Ladun melontaretki suuntautui Saimaalle ja sen erityisenä mielenkiinnon kohteena olivat kenraali Suvorovin 1700-luvun lopulla rakennuttamat sotakanavat ja muutkin kanavat. Melojia oli seitsemän, vetäjänä Eero Oura.
Reittimme kulki Puumalasta etelään ja sitten länteen RIstiinan vesille. Astuvansalmen kalliomaalauksia käytiin ihastelemassa, Kirkkotaipaleen kanavalla käytiin kääntymässä ja sitten suunnattiin kohti itää ja kenraalikuvernööri Suvorovin rakennuttamia kanavia. Kukonharjun kanavan varrelta löytyi merkkejä myös entisistä kasarmeista ja muista rakennelmista. Loppumatkasta kierrettiin Viljakansaari ja palattiin Puumalaan pohjoisen puolelta. Matkaa kertyi parisataa kilometriä.
Vesi oli poikkeuksellisen korkealla, mutta sekä siltojen alituksista että tunneleista selvittiin vaikeuksitta. Vesiliikenne oli tavattoman vähäistä.
Sää oli viileä ja vallitsevat tuulet olivat vastaisia, osaksi aika reippaita ja vedet kylmiä. Yöpyminen oli teltoissa, mutta koska olimme varautuneet hyisiin oloihin, hyvin pärjättiin.
Saimaan maisemat olivat valtaisan kauniit.
apuohjaaja Liisa
kuvat otti Irma Sarasoja
