Syysvaellus Paistunturin erämaa-alueella 4. - 9.9.2022

Syysvaellus Paistunturin erämaa-alueella 4. - 9.9.2022 Kirkkotuvilta (Utsjoelta) Akumajalle (Karigasniemelle)

Vaellus oli tehty seuraavista asioista:
- retkikeittimin valmistetut ateriat
- luonnonmarjoilla herkuttelu
- puhdas juomavesi
- telttayöpymiset
- Suomen ja Norjan maamerkit, tunturi- ja vuorijonot sekä joet (Paistuntureiden korkein laki: Guivi 641 m; Karigasniemen Ailegas-tunturi 620 m; Tenojoki) kaukaisuudessa
- avotuntureilla, tunturiylängöillä ja -kankailla kävely
- tunturipurojen ja -jokien sekä suoalueiden ylitykset
- tunturimaisemat ja näkymät tunturien päältä
- sukellus Akujokeen rannasta kiinni pitäen
- Akumajan rantasaunan löylyt
- luonnon äänet ja luonnonrauha
- oma tuttu porukka
- yhdessäolo
- ryhmältä tullut tuki ja apu
- Paistunturin erämaan kauneus ja nähtävyydet (porokaarre, tunturikoivikot, Akuputoukset)
- etenevä (maa-)ruska ja pohjoisen kasvit (kurjenkanerva, loppumattomat marjat)
- kohtaamiset lintujen (talviasuun vaihtavien riekkojen) ja porojen kanssa sekä eläinten jättämien merkkien ja kaikenlaisten luontoasioiden ihmettely
- vaeltaminen polkujen ulkopuolella
- oppaan taustatyö, neuvot ja joustava uudelleenreititys
- kertyneet kilometrit (n. 65 km), nousut  ja huiputukset (Gaimmoaivi 619 m, Akuvaara 557 m)

Viime vuonna olimme olleet niinikään Suomi-neidon päässä: Kevon luonnonpuiston merkityillä reiteillä. Hannu Melinin johdolla olimme kesästä asti valmistautuneet vastaamaan naalien vanhan asuinalueen, Paistunturin erämaan kutsuun. (Viimeisin naalin pesintä oli juuri Paistunturin erämaassa vuonna 1996.) Matkustimme aamuvarhaisesta tila- ja henkilöautoilla 3.9.2022 Joensuusta yöksi Inariin Holiday Village Inariin, jossa oli meneillään laajennustyöt. Ruokailimme ja ehkä joimme mukavasti PaPaNa-baarissa. 

1. vaelluspäivä (4.9.2022)
Sunnuntaiaamulla vaellusryhmä jatkoi automatkaa Utsjoelle Kirkkotuville, josta siirryimme maastoon Alpo Juvosen opastamana. Joukkoon liittyi rinkkaansa ylimääräisen vuorokauden Ivalon-lennolta odottanut ja Inarista taksikyydin saanut Pekka Jääskeläinen, kun olimme pitämässä lounastaukoa ja sadekuuroa Nammajärvin kodassa Nammajohkan varrella. Pekka lounasti, ja hänen irvistävillä vaelluskengillään tultaisiin tekemään arvatenkin paljon. Jatkoimme 11-henkisenä ryhmänä vaelluspolun loppupäähän.
Lyhyemmäksi tiedetystä vaelluksesta huolimatta myös Pekka ehti harrastaa eri lajeja, kuten kalojen narraamista. Ensimmäisen maastoyön osa vaeltajista nukkui Goahppelasjavrin autiotuvassa, jonka ympärillä oli muille runsaasti hyviä telttapaikkoja.

2. päivä (5.9.2022)
Porokaarteelle saavuimme puolilta päivin, ja se herätti aitoa kiinnostusta näkyessään ensin hyvän matkaa edessä. Lounastimme läheisen puron varressa ja sanoimme näkemiin Pekalle ja teipatuille vaelluskengille - kuullaksemme myöhemmin Tokmannin pinkeistä halpissaappaista. Päätimme lähestyä ja ihmetellä suon yli kaukana erottunutta Linkinjoen kammia (päivätupaa), jonka toiselta puronrannalta kuopiolaismies koirineen tervehti meitä. Ja palasimme takaisin. Teltat pystytimme illalla tunturikoivuja kasvavalle maalle lähellä vettä.

3. päivä (6.9.2022)
Pohdimme routasydämisillä (Suomessa yleensä joitakin satoja vuosia vanhoia ja 2-5 metriä korkeita) kumpuja kohoavilla palsasoilla niiden vaiheita. Loikimme kuivalta kummulta toiselle, ja yritimme välttää palsasuon avoimet vesipinnat.
Illalla saavutimme paljolti kuivuneen näköisen Nilijoen (Njiljohkan). Sen ylitimme helposti, ja leiriydyimme joen törmälle. Puolet ryhmästä lähti huiputtamaan lähellä olevan korkeimman tunturin, joka vaihtui ensikohteesta toiseen. Hannu varmensi tuulisella huipulla GPS-laitteella Gammoaivin korkeuden.

4. päivä (7.9.2022)
Käkkäräpuuhavaintojen lisäksi näimme kokonaisia kataja- ja tunturikoivutarhoja.
Yöpaikaksi oli tarjolla useampi vaihtoehto. Yksi katajatarhoista oli lähes täydellisten telttapaikkojemme alapuolella. 

5. päivä (8.9.2022) 
Ei aikaakaan, kun Akuvaara (Ahkovarri) siinsi keskipäivällä edessämme, ja jätimme rinkat avoimelle paikalle, josta ne löytäisimme. Päästäksemme Akuvaaran huipulle asti meidän oli ylitettävä jyrkkäpiirteistä kivirakkaa kenttinä ja nousuina. Akuvaaran päällä todistimme geokätkön löytymistä. Ylhäältä näkemämme Akujärvi (Ahkojavri) tulisi jäämään kauas taaksemme. Rinkat taas selässämme kävelimme jonkin verran mönkijäuralla. Tunturikoivikot vaihtuivat rehevään puron laitaan, jota aloimme kävellä alamäkeen. Muistamme, mitä olimme tekemässä, kun kuningatar Elisabet II kuoli. Laskeuduimme koskia ja putouksia ihaillen Akumajalle, jonka vieressä on lisäksi Dominickin mökki. Alpo hyvästeli täällä opastettavansa. 

Teltat kasattuamme Leppäsen Heikki vei halukkaat Akujoen laitaan uurtunutta polkua pitkin kuvankauniille Akuputouksille. Sieltä löydettiin toinen geokätkö. Viimeistä iltaa sävyttivät päiväretkeläisten ja vaeltajien kohtaamiset sekä tietysti odotettu rantasauna ja jokeen pulahdukset.

6. päivä (9.9.2022)
Ellei päivien sää ollut tuntunut vielä kirpakalta, kirpakka keli kohmetti telttoja viimeisenä yönä ja heräsimme katsomaan aamusumua tunturin rinnettä vasten. Kotimatkalle suuntasimme yhdessä päiväretkiä Akumajalta käsin tehneen Joensuun Ladun porukan kanssa. Taivallettuamme kolmisen kilometriä parkkialueelle autot täyttyivät keventyneistä rinkoista, tyytyväisistä ihmisistä ja iloisesta puheensorinasta.
Iltapäivällä haimme Pekan käytössä olleen Joensuun Ladun teltan Saariselältä. Ranuan Arctic Guesthouse & Igloos loi vielä puitteet yhteiseen iltaruokaan, saunomismahdollisuuteen ja ryhmämajoitukseen.

Lopuksi: Aamiaisen syötyämme jatkoimme matkaa Joensuuhun, ja palautimme vuokratut autot 10.9.2022.

Kahluupaikat osoittautuivat helpohkoiksi, ja vedenpitävät jalkineet säilyttivät jalat kuivina. Olimme kaikki onnistuneet lähes viikon kestäneessä, vaikeahkossa vaelluksessa erämaassa pohjoisimmassa Suomessa korkealla merenpinnasta. Hyvä, kaikki!
Jokainen vaelsi Paistunturin erämaassa omin voimin, varustein ja kokemuksin, mutta yhdessä olimme enemmän.

Lämmin kiitos vaellussuunnitelmasta Alpolle ja Hannulle! Kaisa Laitiselle olen henkilökohtaisesti erityisen kiitollinen.

teksti: Hilkka Keränen

kuvat: Alpo Juvonen, Pentti Leskinen, Liisa Oura