Tunnelmapaloja Kilpisjärveltä 22.-29.3.2025

Lauantaina 22.3. klo 5 bussimme mukanaan nelisenkymmentä henkilöä Lappiin tahtovia Kumpesta, Joensuun Ladusta ja Karjalan retkeilijöistä lähti kohti pohjoista, tarkemmin kohti Särkijärveä ja Kilpisjärveä, edessä ajomatkaa 16 tuntia. Matkamme etenikin oikein sutjakkaasti.

 Oli kiinnostavaa katsella, miten maisemat, koko luonto puineen ja peltoineen sekä rakennuksineen muuttuivat kulttuurisesti matkan aikana suhteessa verrattuna Pohjois-Karjalan kumpuilevaan maisemaan, katselimme laakeiden peltojen latonäkymiä kunnes ylitettyämme Napapiirin rajan aloimme ennakoida pian maisemaan tulevia tuntureita, jopa lumipeitteisinä.

 Puolet porukasta jäi Särkijärvelle ja me puolet jatkoimme matkaa pohjoisempaan, kohti Kilpisjärveä.

Automme sisävalot olivat koko matkan ajan poissa, joten voimme nähdä, kun auringon viimeiset säteet ja heijasteet loivat uskomattoman monisävyisinä siniharmaina kuvioina muodostuvan taivaan ja tunturellisen maiseman. Kilpisjärvi, kaikkine laskeutuvan auringon voimakkaan punaisen ja oranssin kadotessa taivaan rantaan oli todella kauneuden peittämä, kuin sadussa.

Saavuimme noin klo 21 Retkeilykeskukseen eli Retkuun. Ensin nautimme upean illallisen ja sen jälkeen osa meistä majoittui Retkun huoneisiin, osa Retkun mökkeihin. Päivittäin ruokailimme Retkussa, todella maukkaat aamiaiset ja illalliset, mökeissä asuvat valmistivat ateriansa itse.

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisen sadunomaisena jylhyydessään ja kauniissa komeudessaan. Saana, Malla ja Kilpisjärven takana olevat Ruotsin tunturit saivat auringon muodostaessa sekä tunturien rinteille että taivaalle varjojen kautta kirjon erilaisia valon, varjon ja sinivalkoisten värien kautta muuttuvia kuvioita. Ja Kilpisjärven lumi sädehti timantteja. Oli yhtä sadunomaisen kaunista ja jylhää kuin edellisenä iltana ja niin maisema kutsui meitä hiihtäen, kävellen tai muun monin eri tavoin nauttimaan annistaan.

Läksimme kämppikseni kanssa kävelemään Kilpisjärvelle. Hän valitsi vasemman laidan ja suuntasi kohti kylän keskustaa. Minä kävelin moottorikelkkauralla kohti vastakkaista rantaa. Jos valtakunnan raja on puolivälissä järveä, lienen käynyt Ruotsissa. Sitten vielä nautiskelimme aurongosta istuskellen rannan tuntumassa.

Maanantaiaamu näytti tuntureiden sään uudenlaisen luonteen, ominaisuuden. Jo ikkunasta saatoimme huomata voimakkaan tuulen, oikean todellisen myskyn. Ja lunta tuli taivaalta kaatamalla, runsaasti suurina hiutaleina. Yleensäkin lumen määrähän oli siellä todella mahtava. Joka puolella oli todella useita metrejä korkeita lumikasoja, joita alueen miehet olivat kasanneet pitkin talvea ja nyt koneet työnsivät lisää uutta lunta tuonne korkeuksiin. Aamupäivä meni lukiessa kirjaa, mutta iltapäivällä hain respasta kodan avaimen, sytytimme tulet takkaan ja laitoimme sanan kiertämään koko porukalle valmiista tulista kodassa. Aluksi meitä oli puolen kymmentä, lähtiessämme tuli vielä neljä reissaajakaveriamme makkaroittensa ja muiden tykötarpeittensa kanssa nauttimaan Retkussa asuvien käytössä olevasta upeasta kodasta.

Tiistaina eilisen voimakkaan myskyn ja kovan lumisateen takia Norjan tiet oli suljettu. Me pohdimme pääsemmeköhän lähtemään aiemmin suunnitellusti keskiviikkona Tromsaan. Jäimme seuraamaan tilannetta ja nautimme ulkoilusta jokainen mieltymyksiensä mukaan.

Yksi henkilö porukastamme kertoi siinä rupatellessamme, että hän oli saanut pilkillä kolme madetta, jotka hän oli vienyt Retkun keittiöön. Minä siinä kysymään omaa mahdollisuuttani päästä myös nauttimaan pilkkimisestä. Siihen hänellä oli hyvin yksinkertainen vastaus, että jos minulla on pilkki, mukaan pääsen. Iltapäivällä menimme bussilla noin 6 km päähän kylän keskustaan viemään avantouimareita avannolle, mutta valitettavasti edellisen päivän lumimyrskyn takia avanto ei ollut auki. Samalla reissulla kävimme kylän ainoan kaupan yhteydessä olevasta urheiluliikkeestä ostamassa minulle pilkin, joten edellytykset päästä järvelle olivat nyt minulla olemassa. Kaupan yhteydessä on myös Alko, josta ostin pienen pullon sitruunalikööriä. Nykyään Alkosta voi ostaa vapaasti, mitä hyllyissä on. Joskus aiemmin oli jokaisen etukäteen tilattava haluamansa tuotteet. Norjalaiset käyvät erittäin paljon hakemassa juomia Suomen puolelta, koska alko-tuotteet ovat Norjassa erittäin paljon kalliimpia.

Keskiviikkoaamu aukeni toiveikkaasti. Sää osoittautui suosiolliseksi, pääsimme lähtemään Norjaan, jonka tiet olivat todella hyvin aurattuja. Tämä matka, 162 km sujui oikein mallikkaasti. Mutta oi!!, mitä maisemia. Norjan puolen tunturit ovat suunnattoman korkeita ja teräväkärkisiä. Kuinka korkeita ne ovatkaan, emme voineet tarkkaan nähdä, koska pilvinen taivas peitti osan korkeimmista kärjistä. Ja niitä riitti. Matkan varrella oli myös jatkuvasti vuonoja, joiden rannoilla oli paljon asutusta. Mietin, että kyllä ihminen on ihmeellinen, hän rakentaa kotinsa paikkaan, oli sinne pääsy kuinka vaikeaa tahansa. Tuntureiden ja vuonojen katselu, vielä hyvältä paikalta auton etupenkiltä, oli todella voimaannuttava nautintokokemus! Katselin niitä hiljaa nauttien, taltioiden niitä mahdollisimman paljon muistiini. Kämppis kertoi toimineensa samoin.

Tromssan keskustassa valitettavasti emme kierrelleet, mutta ennen keskustan suureen kauppakeskukseen menoa näimme uuden upean The Arctic Cathedral:n, Jäämeren kadetraalin (valm. 1965). Kauppakeskuksen Infosta löysin karttoja, joiden avulla pystyin jäsentämään kaupungin ja sen ympäristön. Samalla muistin, että Huippuvuorille mennessäni kävin ennen laivan lähtöä Tromssan kuuluisassa upeassa vanhassa puusta rakennetussa kadetraalissa (valm. 1861).

Paluumatkamme sujui uusintana menomatkasta. Jälleen saimme katsella tuota upean jylhää tunturimaisemaa. Palasimme paljon saaneena erittäin turvallisti omille kauniin upeille tuntureillemme.

Torstaiaamuna sitten tuli se päivä, jolloin minulla oli mahdollisuus lähteä pilkille. Laitoin päälleni mahdollisimman lämpimät vaattteet, monosuojat jne. ja repun selkääni. Järven rannalla kehotin pilkkikaveria menemään edellä pilkkipaikalle, ja hän lähtikin. Minä takkusin yli 30 vuotta vanhojen suksieni ja niiden siteiden kanssa. Kas, pilkkikaveri palasi auttamaan ja pääsimme matkaan. Kun minä pääsin pilkkipaikalle, hän oli jo avannut reijät, lapioinut lumet pilkkireijän ympäriltä ja tuulen puolelle tilaa styrox-laukulle, joka oli tarkoitettu minulle istumista várten. Pilkkikaverin varusteisiin kuului myös reppu, jossa oli metalli-istuin sekä sellainen metrin mittainen esine, jonka toisessa päässä oli iso koukku suurempiekin kalojen pilkkiaukosta vetämistä varten.

Tuuli puhalteli melkoisesti. Ystäväni tuli hiihtäen katsomaan meidän meinikiä ja kaivoi repustaan minulle ison hihattoman untuvatakin, ja sehän oli todella hieno juttu, teki oloni hyvin miellyttäväksi. Mutta ei kalan kalaa tuntunut olevan liikkeellä, niinpä päädyimme vaihtamaan paikkaa. Jälleen sama juttu, kun pääsin uudelle paikalle, minua varten oli valmis lumesta puhdistettu pilkkiaukko, sen ympäriltä lumet poissa, sentään itse toin sen tyrox-laukun istuimeksi. Palvelu jatkui mm. kahvitarjoilulla. Unohdin jo mainita, toukat sain pilkkikaverilta, mutta ne sentään laitoin itse koukkuihin. Valitettavasti uudessakaan paikassa ei kala liikkunut. Rantaan palatessamme jälleen pilkkikaverini avasi suksieni siteet ja niin kalaton, mutta muuten erittäin onnistunut reissu oli takana. Kysyin pilkkikaverilta seuraavana aamuna aamiaisella, miten voin häntä kiittää pilkkireissusta. Hän siihen, että kiitos! Kaivoin hänelle takkini taskusta sitruunalikööripullon ja kerroin muistelevani vielä monta kertaa tätä nautinnollista reissua. 

Kauniista päivästä nautin vielä kävellen jonkin matkaa kohti Saanan huippua, mutta vain pienen matkan. Helposti kuljettava polku kierteli aluksi tunturikoivujen välissä, ylempänä tietysti avotunturissa. Tunturimaisema kokonaisuudessaan, lumipeitteinen järvi ja Ruotsin tunturit mukaan luettuna näyttäytyivät koko ajan uudenlaisena, mitä korkeammalta katselin.

Samalla taas kerran noiduin tätä Suomen lainsäädäntöä, mitä se voi sallia. Jo yli 20 vuotta sitten olin nähnyt sen, Saanan rinteelle Retkun yläpuolelle muodostuneen Norjan rekkareissa vierivieressä olevien asuntovaunujen määrän lisärakennuksineen, tv-antenneineen levittäytyneenä pitkään jonoon, siis kauniille paikalle, SUOMEN SAANAN rinteeseen. He ovat laajentaneet sitä aluetta jatkuvasti ja jatkuvasti, törkeää. Luin paikallisesta lehdestä, että jotkut Enontekiön ihmiset, olivatko peräti viranomaisia ja/tai luottamusmiehiä, pohtivat ja keskustelivat tarvitseeko tuo toiminta lupia, onko niitä haettu ja onko niitä myönnetty? Ja alue on vuosien saatossa laajentunut niin paljon, että siellä on jo huoltorakennuksia, sähköt, tiet, ties mitä. Törkeää! Siis Suomen Saanan tunturin rinteellä norjalaisten laajeneva asuntovaunualue? Viikolla sillä alueella oli hyvin hiljaista, kunnes perjantaina illan viiletessä alkoivat norjalaiset saapua suurilla autoillaan alueelle, illalla valot paloivat jo useissa vaunuissa.

Iltapäivällä menimme jälleen bussilla keskustaan ja nyt avantouijat saivatkin nauttia saunasta ja uinnista, vesi oli kuulema oikein lämmintä. Me kävimme jälleen kaupassa. Odotellessani bussin lähtöä en voinut olla ostamatta kukkatelineessä olevaa todella kauniin punaisen ja oranssin väristä kerrostulppaanipunttia, olettaen sillekin löytyvän käyttöä. Ja löytyikin. Kun palasimme Retkuun kysyin respasta, kuinka monta heitä on keittiöhenkilökunta mukaan lukien. Vastaus oli 11, joten annoin kimpun hänelle saatteena, että kukat on tarkoitettu jokaiselle henkilökunnasta. Hän otti kimpun vastaan kiittäen hieman häkeltyneenä yllätyksestä. Seuraavana aamuna yksi keittiömies tuli kysymään, sinäkö sen toit. Hän oli myös rehellisen kiitollisen oloinen huomiosta. Näin tilanteen tulkitsin.

Perjantaina aamiaisen jälkeen läksin kämppiksen kanssa nousemaan kohti Saanan huippua, tosin vain kodalle saakka. Kulkeminen oli yhtä ihanaa kuin edellisenäkin päivänä. Mitä korkammalle nousin, sitä erilaisempana auringon asennon muuttuessa näin Mallan, Pikku-Mallan ja kaikki Suomen puolen tunturit, joita huomasin olevan suunnattoman paljon jonossa Norjaan päin mentäessä sekä tietysti nuo Ruotsin tunturit, jotka siinä näyttäytyivät yhtä loivarinteisinä kuin Suomen tunturit. Ja todella nautinnollista oli katsella taivaan sini – valko - harmaan hetkessä muuttuvia sävyjä auringon asennon ja pilvien liikkeiden vaihtuessa. Kulkeminen hiljalleen tuota tunturikoivujen reunustamaa polkua pitkin, ylempänä avotunturissa, kohti Saanan kotaa oli voimaannuttava kokemus! Kämppikselle olin antanut tulitikut ja saavuttuani kodalle, siellä olikin valmiina tulet makkaran paistoa ja leivän lämmittelyä varten. Palatessamme kämppis jatkoi polkua pitkin korkeammalle Saanan huipun suuntaan, jossa hän oli tavannut varjoliitäjän yrittämässä tuossa kauniissa täysin tuulettomassa rinteessä saada varjonsa nousemaan korkeuksiin, mutta onnistuen vain osittain. Minä kuljeskelin ja pysähtelin alas samaa polkua hiljaisuuden vallitessa katsellen edelleen muuttuvia värejä taivaalla ja tuntureiden rinteillä sekä voimakkaan valkoisella hangella timantteja.

Iltapäivällä menin kodalle, jossa kolme aiemmin tuntemaani ystävää olivat laittaneet tulet ja me kaikki nautimme tämän reissun viimeiset paistetut makkarat ja muut eväämme. Kun kämppis palasi Saanan rinteiltä, hän tuli myös joukkoomme. Kodalta siirryimme Retkun sisätiloihin istuskelemaan sohville, keskustelemaan kokemuksistamme ja nauttimaan reissumme viimeistelyksi konjakit.

Lauantaina aamulla aikaisin oli Retkun hyvästelyjen aika. Olimme siellä viihtyneet loistavasti, nauttineet miellyttävästä talon hengestä, maukkaista ruuista, hyvistä huoneista saunomismahdolli-suuksineen, siis kaikki oli mennyt tosi mukavasti, kiitos siitä ystävälliselle henkilökunnalle.

Bussimme starttasi kohti kotia tasan klo 6. Ensimmäiset auringon kajastukset maalasivat ympärillä olevia tuntureita taidokkaasti. Tätä taivaalla ja tuntureiden rinteillä muuttuvien sini - valko - oranssi – violetti - valojen ja varjojen kauneutta saimme nauttia lähes Muonioon saakka, jolloin maisemat alkoivat muuttua niin sanotusti tavanomaisemmiksi. Muonion jälkeen yksi latulainen tuli juttelemaan monenlaisista tapahtumista luokseni.

Koska Joensuun Ladulla on aikomus tehdä reissu syksymmällä Inariin, innostuimme myös vaihtamaan ajatuksia erityisesti saamelaisuudesta kohteina Inari nähtävyyksineen kuten Lemmenjoki, Kultturikeskus Samos (suomeksi kohtaaminen), Museo Sida (suomeksi koti, pihapiiri, lähialue), Pielpajärven erämaakirkko, Pyrkyreiden palsta (kullankaivajien haudat), Inarinjärvi saarineen unohtamatta saamelaisten musiikkijuhlia sekä elokuvaa Je`vida koskien kolttasaamelaisia ja tv-ohjelmaa Kotiin Näkkälään.

 Paluumatkalla sää oli meille suosiollinen ja Joensuuhun saavuimme noin klo 22. Sieltä ajelin tyytyväisenä kotiini, jonne saavuin ennen puolta yötä. Olin todella kiitollinen, että olin valinnut reissukohteekseni Kilpisjärven ja sen upeuden. 

 Teksti: Marja-Liisa Hirvonen
Kuvat: Eila Partanen