Ensilumen latu Kontiolahdella 


Kausi avataan 18.10. perinteisesti 1,5 km ladulla ja jatkolatuja tehdään sään salliessa lokakuun lopussa/marraskuun alussa, jolloin latujen pituus 3-4 km.

Kontiolahti Outdoorilta on hankittu yrityskortti Joensuun Ladun jäsenten käyttöön. Kauden avaamisen jälkeen ladut käytettävissä päivittäin paitsi huoltoaikoina ja kilpailutapahtumien aikana.

Enintään yksi latulainen kerrallaan tunnin ajan, maksimissaan kolme kertaa viikossa.

Kalenteri näytetään kuukausikohtaisesti ja päivän kohdalla, jolloin on vapaita/varattavissa olevia aikoja, näkyy vihreä pallukka. Klikkaamalla kyseistä päivää avautuu alapuolelle varattavissa olevat kellonajat. 

Etu koskee vain Joensuun Ladun jäsenmaksun maksaneita. Loka-joulukuussa yhdistykseen liittyvät voivat käyttää ensilumen latua ja muita Joensuun Ladun jäsenetuja maksamalla vuoden 2024 jäsenmaksun.

Ensilumen latu avataan perjantaina 18.10.2024 klo 8.30 ja yrityskortilla hiihtämään pääsee klo 9.00 alkaen.

Latulaisten varaus alkaa päivittäin klo 9.00 ja sulkeutuu klo 20.00 (latuvalaistus klo 21 saakka).

Ladut eivät ole varattavissa oheisina aikoina:

* Hiihtoladulla huolto päivittäin klo 13.00-14.00

* Ampumahiihdon IBU-cup 30.11.-8.12.2024

Latuvalaistuksen pakkasraja on -20 astetta.

Tee varauksesi näin:

  • Avaa varauskalenteri tästä
  • Aktivoi haluamasi päivä ja vapaa kellonaika.
  • Täytä avautuvaan ikkunaan pyydetyt tiedot kuten nimesi, puhelinnumerosi, jäsennumerosi ja sähköpostiosoitteesi, johon varausvahvistus ohjautuu.
  • Tee varaus
  • Huom! Peruthan ystävällisesti varauksesi, mikäli et pääse hiihtämään. Saamassasi varausvahvistuksessa on painike Palaa varaukseeni -> Peruuta varaus.

Varauskalenteriin liittyvät kysymykset: Eila Partanen, eila.partsu@gmail.com

Ilmoittautuminen Ampumahiihtostadionilla

Ilmoittaudu AH-stadionin kahviossa (avataan klo 8.30) ennen hiihtotuntiasi ja näytä Joensuun Ladun jäsenkorttisi, niin saat merkin kiinnitettäväksi hiihtoasuusi.