ARKISTO melonta- ja soutukertomuksista ja -jutuista

Tervetuloa Manta!

Latulaisten käyttöön hankkittiin kajakkikaksikko Manta ja kajakkikaksikko Inari vietiin Patvinsuon kansallispuiston Suomujärvelle, missä lainauksista huolehtivat Tuula ja Pekka Turunen opastuskeskuksesta.

Inarilla on kunniakas melontahistoria takanaan. Sillä on melottu Inarijärvellä, Lentualla ja Laatokalla, Saimaalla ja Suomenlahdella Ladun retkillä ja Suomi meloo-tapahtumissa, jo ensimmäisenä kesänä yli 1000 kilometriä.

Sen tilalle Joensuuhun hankittiin Manta, Avalon Avec-lasikuitukaksikko. Se on erittäin merikelpoinen, tukeva ja turvallinen. Mantalle toivon hyvää melontaa ja kunnioittavaa kohtelua.

Liisa  

Auringonla​sku Koloveden kansallisp​uistossa.

Perjantai-illan soutu-urakka oli noin 5 km:n matka Lohilahden leiripaikalle. Järvi oli rauhallinen, aurinko paistoi, meloimme hiljaa, ehkä joku majava tai muu järven asukas sattuisi näyttäytymään?  Taisimme pitää kuitenkin sen verran ääntä, että majavat pysyivät meiltä piilossa, toisin kuin Eero Ouralta, joka meloi perässämme yön valoisina tunteina, ja kohtasi tuon ahkeran rakentajan. Ilta kului mukavasti, kaikki löysivät leiripaikan kallioiselta rannalta, ruoka maistui. Iltauinnilla kävimme teltta- ja ruokakaverini, Eilan kanssa läheisessä poukamassa, jonne Liisa ja Minna olivat pystyttäneet leirinsä. Vesi oli lämmintä! Uni maistui teltassa, vaikka pikkuisen tarkemmin olisi pitänyt valita ”sängyn” paikka ja kierrellä kiviä, mutta ensi yönä teltan paikka koemaataan ennen pystytystä!

 

Retkellä oli kova tahti, klo 9 lauantaiaamuna oli lähtö luontopolkua kiertämään, vaihtelevassa maastossa kävely vetreytti jalkoja ja intoa pursuten taas istuuduimme kajakkeihin kohti uusia seikkailuja. Lauantaipäivä oli reipas melontapäivä, pieni tuuli virkisti, aurinko paistoi, vesi oli upean sininen.  Jos olisin ollut muinainen maalari, niin näin todella hienoja maalauksenpohjia, en oikein osannut arvioida, oliko näihin jylhiin kallioihin jo joku kerinnyt maalata saaliseläimiä tai metsästäjiä. Huomasin, että melontani ei ollut ihan kohdallaan, taisin olla suurimmaksi osaksi joukon peränpitäjänä. Onneksi kokeneemmat melojat antoivat vinkkejä kajakin käsittelyyn ja melontatekniikkani paranteluun ja jättäytyivät ihan viimeiseksi, jotta satunnaisella melojalla säilyi turvallinen olo.

Kokemukset vaihtuvat.

Kaikilla retkillä ”parasta ovat eväät”, evästelytauot toivat tauon melontaan. Eväspussit ja trangiat kaivettiin esille ja kohta alkoi kalliolla vedet porista. Taas ihmettelin, miten hyvältä pussisoppa maistui luonnossa, kotona ei niitä söisi kuin tosi kipeänä.

Lauantai-iltana laskimme maihin Pitkäsaareen, nimensä mukainen pitkä ja kapea saari, jossa oli parikin leiriytymispaikkaa. Meidän porukka leiriytyi sinne parempaan paikkaan, jossa oli laituri helpottamassa rantautumista. Samat rutiinit ruokailuineen ja teltan pystytyksineen oli taas edessä, tällä kertaa telttapaikkamme oli heinikossa, taatusti pehmeällä alustalla. Illalla lähdimme Eilan kanssa tutkimaan Pitkäsaarta, siellä tapasimme muitakin retkeilijöitä, ja mukavia maisemia, hienoja kiviä, vaikkapa norpan lepokiviksi sopivia. Onneksi digikamerassa ei tarvitse säästellä filmiä, sillä sitä paloi.

Yöllä heräsin ukkosen jylinään ja aamulla hentoon sateen ropinaan. Kajakkeja pakatessa alkoi ukkosen todennäköisyys kasvaa. Retkenjohtaja-Eero ajoi meidät kuitenkin vesille ja lyhyen melonnan jälkeen taas maihin, Mäntyniemeen ja luontopolulle. Kävelyretken aikana tuli muutama tippa vettä, mutta se ei metsässä haitannut.  Ja rantaan päästyämme, ukkospilvet olivat jo jatkaneet matkaansa ja meille avautui taas sininen järvenselkä.

Kiersimme Peukalosaaren, Suomen kauneinta venereittiä, ja käännyimme Kuhaselän kautta Kotaselälle, jonka leiripaikalla valmistimme sunnuntailounaan. Tuuli alkoi vähän nostella aaltoja, kun lähdimme viimeiselle etapille.

Laajankaarteenselältä kaarsimme vielä Ukonvuorelle, josta on löydetty Koloveden ehkä parhaiten säilyneet kalliomaalaukset. Minä jäin kajakkiin ihailemaan kallioita, osa ryhmästämme rantautui ja kiipesi katselemaan lähempää maalauksia. Ihan viimeisellä suoralla ennen Kirkkorantaa norppa näyttäytyi melojille, minä keskityin melontaan, joten uskon vain muiden puheisiin norpasta.

Meillä oli erittäin onnistunut retki: säät suosivat, minäkin jaksoin meloa (yhteensä noin 45 km), näin paljon sellaisia maisemia, joita en muuten kuin kajakista olisi voinut katsella. Uni maistui teltassa luonnon ääniin nukahtaen, ruokaa oli tarpeeksi ja retkitoverit mukavia. Ainoa puuttuva asia retkellämme oli iltanuotio. Metsäpalovaroituksen vuoksi avotulenteko oli kielletty, nuotiomakkarat ja letut jäivät paistamatta. Silti, tämän viikonlopun jälkeen olen taas monta mukavaa muistoa rikkaampi!

- Marjatta Partanen