ARKISTO melonta- ja soutukertomuksista ja -jutuista

Helteisenä perjantai- iltapäivän​ä Hasannieme​n venevajoil​la, 10.6.2011, odottavall​a mielellä, mela asennossa.​.. meitä lähti matkaan 15 Joensuu Ladun ja Joensuun Kauhojien jäsentä.
Jutun kirjoittaja vasemmalla ja Jns Ladun tiedottaja oikealla.

Melomassa Kolovedellä 10.–12.6.2011

 

Marjatan juttu melonnasta:

Vuosi sitten keväällä pujottauduin kajakkiin Hasanniemessä Joensuun Ladun melontakurssilla.  Sain silloin perusopetusta melontatekniikasta ja turvallisuudesta. Helteinen viime kesä kului isompien vesien äärellä, ajopelinä oli moottori- ja soutuvene. Melonta jäi vähäksi, mutta onneksi tänä keväänä pääsin latulaisten ja kauhojien yhteiselle, aloittelijoille ja melonnan peruskurssin käyneille suunnatulle melontaretkelle.

Olin keväällä retkeilyopissakin, Matin ja Maijan vetämällä retkeilyn peruskurssilla opeteltiin suunnistusta, ensiapua, retkiruokien valmistusta trangialla, teltan pystytystä ja muita retkellä selviytymistaitoja, joten tämä Koloveden retki oli kuin minua varten räätälöity käytyjen kurssien käytännön harjoitus. Tiesin entuudestaan, että Koloveden kansallispuiston maisemat ovat upeat; kapeat vesiväylät, ajoittain pystysuorina nousevien kallioiden reunustamina, panee mielikuvituksen laukkaamaan ja etsiskelemään kallioiden kätköistä muinaisten taiteilijoiden taideteoksia.  Ja sinne pääsin 15 muun melojan kanssa.

Perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme kajakkivajoille Hasanniemeen, kalusto pakattiin autojen katoille ja Ilkan ja Päivin auton peräkärriin, tuo rakennelma, 9 kajakkia kolmessa kerroksessa, pani muutaman ohikulkevan autoilijan hieraisemaan silmiään. Hienosti kajakkitorni pysyi kasassa ja 80 km:n ajon jälkeen olimmekin Kirkkorannassa. Jännitti, noinkohan oikeanlaisia kamppeita oli tullut pakattua mukaan, ainakin juomaa, teltta, makuupussi, aurinkovoide, uikkarit ja ruokaa oli mukana. Ai niin, ja tietysti mela, turvaliivi ja aurinkolasit!

Auringonla​sku Koloveden kansallisp​uistossa.

Perjantai-illan soutu-urakka oli noin 5 km:n matka Lohilahden leiripaikalle. Järvi oli rauhallinen, aurinko paistoi, meloimme hiljaa, ehkä joku majava tai muu järven asukas sattuisi näyttäytymään?  Taisimme pitää kuitenkin sen verran ääntä, että majavat pysyivät meiltä piilossa, toisin kuin Eero Ouralta, joka meloi perässämme yön valoisina tunteina, ja kohtasi tuon ahkeran rakentajan. Ilta kului mukavasti, kaikki löysivät leiripaikan kallioiselta rannalta, ruoka maistui. Iltauinnilla kävimme teltta- ja ruokakaverini, Eilan kanssa läheisessä poukamassa, jonne Liisa ja Minna olivat pystyttäneet leirinsä. Vesi oli lämmintä! Uni maistui teltassa, vaikka pikkuisen tarkemmin olisi pitänyt valita ”sängyn” paikka ja kierrellä kiviä, mutta ensi yönä teltan paikka koemaataan ennen pystytystä!

 

Retkellä oli kova tahti, klo 9 lauantaiaamuna oli lähtö luontopolkua kiertämään, vaihtelevassa maastossa kävely vetreytti jalkoja ja intoa pursuten taas istuuduimme kajakkeihin kohti uusia seikkailuja. Lauantaipäivä oli reipas melontapäivä, pieni tuuli virkisti, aurinko paistoi, vesi oli upean sininen.  Jos olisin ollut muinainen maalari, niin näin todella hienoja maalauksenpohjia, en oikein osannut arvioida, oliko näihin jylhiin kallioihin jo joku kerinnyt maalata saaliseläimiä tai metsästäjiä. Huomasin, että melontani ei ollut ihan kohdallaan, taisin olla suurimmaksi osaksi joukon peränpitäjänä. Onneksi kokeneemmat melojat antoivat vinkkejä kajakin käsittelyyn ja melontatekniikkani paranteluun ja jättäytyivät ihan viimeiseksi, jotta satunnaisella melojalla säilyi turvallinen olo.

Kokemukset vaihtuvat.

Kaikilla retkillä ”parasta ovat eväät”, evästelytauot toivat tauon melontaan. Eväspussit ja trangiat kaivettiin esille ja kohta alkoi kalliolla vedet porista. Taas ihmettelin, miten hyvältä pussisoppa maistui luonnossa, kotona ei niitä söisi kuin tosi kipeänä.

Lauantai-iltana laskimme maihin Pitkäsaareen, nimensä mukainen pitkä ja kapea saari, jossa oli parikin leiriytymispaikkaa. Meidän porukka leiriytyi sinne parempaan paikkaan, jossa oli laituri helpottamassa rantautumista. Samat rutiinit ruokailuineen ja teltan pystytyksineen oli taas edessä, tällä kertaa telttapaikkamme oli heinikossa, taatusti pehmeällä alustalla. Illalla lähdimme Eilan kanssa tutkimaan Pitkäsaarta, siellä tapasimme muitakin retkeilijöitä, ja mukavia maisemia, hienoja kiviä, vaikkapa norpan lepokiviksi sopivia. Onneksi digikamerassa ei tarvitse säästellä filmiä, sillä sitä paloi.

Yöllä heräsin ukkosen jylinään ja aamulla hentoon sateen ropinaan. Kajakkeja pakatessa alkoi ukkosen todennäköisyys kasvaa. Retkenjohtaja-Eero ajoi meidät kuitenkin vesille ja lyhyen melonnan jälkeen taas maihin, Mäntyniemeen ja luontopolulle. Kävelyretken aikana tuli muutama tippa vettä, mutta se ei metsässä haitannut.  Ja rantaan päästyämme, ukkospilvet olivat jo jatkaneet matkaansa ja meille avautui taas sininen järvenselkä.

Kiersimme Peukalosaaren, Suomen kauneinta venereittiä, ja käännyimme Kuhaselän kautta Kotaselälle, jonka leiripaikalla valmistimme sunnuntailounaan. Tuuli alkoi vähän nostella aaltoja, kun lähdimme viimeiselle etapille.

Laajankaarteenselältä kaarsimme vielä Ukonvuorelle, josta on löydetty Koloveden ehkä parhaiten säilyneet kalliomaalaukset. Minä jäin kajakkiin ihailemaan kallioita, osa ryhmästämme rantautui ja kiipesi katselemaan lähempää maalauksia. Ihan viimeisellä suoralla ennen Kirkkorantaa norppa näyttäytyi melojille, minä keskityin melontaan, joten uskon vain muiden puheisiin norpasta.

Meillä oli erittäin onnistunut retki: säät suosivat, minäkin jaksoin meloa (yhteensä noin 45 km), näin paljon sellaisia maisemia, joita en muuten kuin kajakista olisi voinut katsella. Uni maistui teltassa luonnon ääniin nukahtaen, ruokaa oli tarpeeksi ja retkitoverit mukavia. Ainoa puuttuva asia retkellämme oli iltanuotio. Metsäpalovaroituksen vuoksi avotulenteko oli kielletty, nuotiomakkarat ja letut jäivät paistamatta. Silti, tämän viikonlopun jälkeen olen taas monta mukavaa muistoa rikkaampi!

- Marjatta Partanen